URAKKASOPIMUKSET

Tältä sivulta löydät perustietoa urakkasopimuksista. Voit myös ottaa yhteyttä urakkariitoja hoitavaan lakimieheen.

Sivuilla esitetyt seikat eivät itsessään muodosta oikeudellista neuvontaa, eikä sivujen laatija vastaa tietojen oikeudellisuudesta.

Vastuut

Hyvin olennainen osa YSE 1998 ehtoja ja urakkasopimuksia ovat määräykset osapuolten keskinäisestä vastuusta. Urakoitsijan vastuukysymykset liittyvät yleensä virhearviointiin, eli siihen onko työntulos urakkasopimuksen mukainen.

YSE 1998 ehtojen 24 pykälässä on säädetty sopijapuolten yleisestä vastuusta. Lähtökohta on, että sopijapuoli vastaa kaikkien urakkaan kuuluvien velvollisuuksiensa sopimuksenmukaisesta täyttämisestä.

Sopijapuoli vastaa muun muassa laatimistaan suunnitelmista, hankkimistaan ja ilmoittamistaan tiedoista ja tutkimustuloksista, tekemistään töistä ja hankkimistaan rakennustavaroista sekä rakennusosista, antamistaan määräyksistä ja ohjeista ja lakien ja asetusten määräysten noudattamisesta oman suorituksensa osalta. Sopijapuoli vastaa myös lähtökohtaisesti alaistensa ja asiantuntijoidensa sekä urakan täyttämisessä mahdollisesti käyttämiensä muiden osapuolten töistä ja toimenpiteistä.

Sopijapuolen vastuu käsittää velvollisuuden korvata toiselle sopijapuolelle kaikki ne vahingot, jotka aiheutuvat siitä, että urakkasopimuksen mukaiset velvollisuudet jäävät jossain suhteessa täyttämättä.

YSE 1998 ehtojen 26 pykälässä on selvyyden vuoksi todettu, että urakoitsija vastaa muutos- ja lisätöistä samalla tavalla kuin muistakin sopimuksen perusteella hänelle kuuluvista velvollisuuksista.

Urakoitsijan vastuu virheellisestä työntuloksesta

YSE 1998 ehtojen lähtökohta on, että urakoitsijan tulee korjata uudella suorituksella virheelliseksi todettu työntulos. Jos korjaus ei tule kyseeseen, tulee urakoitsijan hyvittää virhe.

Urakoitsijan vastuu takuuaikana

Urakoitsija vastaa suorituksensa sopimuksenmukaisuudesta myös takuuajan. Jos muuta ei ole sovittu, YSE 1998 ehtojen mukainen takuuaika on kaksi vuotta. Urakoitsija on kustannuksellaan velvollinen korjaamaan takuuaikana ilmenneet virheet. Normaali kulumisesta tai esimerkiksi virheellisestä käytöstä aiheutuneita vaurioita ei tarvitse korjata. Jos urakoitsija viivyttelee takuukorjauksien tekemistä, on tilaajalla oikeus tehdä työ urakoitsijan kustannuksella ilmoitettuaan ensin asiasta kirjallisesti urakoitsijalle.

YSE 1998 ehtojen mukaan virheet, jotka eivät olennaisesti haittaa työntuloksen käyttöä, voidaan sopia hyvitettäviksi arvonvähennyksenä. Takuuaika alkaa sinä päivänä kun rakennuskohde vastaanotetaan vastaanottotarkastuksessa hyväksytysti. Jos vastaanottotarkastusta ei pidetä, alkaa takuu käyttöönottopäivästä.

Urakoitsijan vastuu takuuajan jälkeen

Urakoitsija vastaa takuuajan jälkeenkin sellaisista virheistä, joiden tilaaja näyttää aiheutuneen urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä, täyttämättä jääneestä suorituksesta tai olevan seurausta sovitun laadunvarmistuksen olennaisesta laiminlyönnistä ja joita tilaaja ei ole kohtuuden mukaan voinut havaita vastaanottotarkastuksessa eikä takuuaikana. Tästäkin vastuustaan urakoitsija on vapaa, kun kymmenen vuotta on kulunut rakennuskohteen vastaanottamisesta tai, mikäli vastaanottotarkastusta ei ole pidetty, siitä päivästä, jolloin rakennuskohde on otettu käyttöön.

Urakoitsijan vastuu kolmannelle henkilölle

Rakennusurakassa saattaa myös syntyä vahinkoa taholle, joka ei ole urakkasopimuksen osapuoli. YSE 1998 ehtojen mukaan urakan toteuttamisessa kolmannelle henkilölle sekä tämän omaisuudelle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta ja haitasta vastaa urakoitsija. Urakoitsija ei ole kuitenkaan vastuussa vahingosta ja haitasta, joka on tehtävän toteuttamisen väistämätöntä seurausta ja jota hän ei ole voinut kaikkea mahdollista huolellisuutta noudattamallakaan välttää. Urakoitsija vastaa kuitenkin vahingosta, josta korvausvelvollisuus lain mukaan syntyy tuottamuksesta riippumatta.

Urakoitsijan velvollisuus huomauttaa virheellisyyksistä

Kun urakoitsija havaitsee rakennussuorituksessa käytettäväksi määrätyissä rakennustavaroissa, rakennusosissa tai tilaajan antamissa määräyksissä virheellisyyksiä, jotka saattavat vaarantaa rakennustyön sopimuksen mukaisen täyttämisen, hänen on tehtävä tästä viipymättä todistettavasti ilmoitus tilaajalle. Jos tilaaja tästä huolimatta vaatii sopimusmääräyksiä noudatettavaksi, urakoitsija tehdessään työn sopimuksen mukaisesti vapautuu vastuusta niihin seikkoihin nähden, joista hän on tehnyt huomautuksen.

Tilaajan vastuu

Tilaajan vastuu on määritelty YSE 1998 ehdoissa yleisesti. Tilaaja on velvollinen korvaamaan urakoitsijalle vahingon, joka aiheutuu tilaajan velvollisuuksien laiminlyönnistä. Tilaajan vastuu realisoituu yleensä myötävaikutusvelvollisuuksien laiminlyöntinä. Tilaajan vastuu voi seurata esimerkiksi lupien puuttumisesta, tai suunnitelmapuutteista. Tilaaja voi joutua myös vastuuseen, jos tilaajan sopimusasiakirjoissa antama tieto osoittautuu virheelliseksi. Tällöin urakoitsija on saattanut esimerkiksi laskea urakkahinnan virheellisten tietojen johdosta väärin.

Tilaaja saattaa joutua myös korvausvastuuseen, jos urakkasuoritus viivästyy tilaajasta johtuvista syistä. YSE 1998 ehtojen 35 pykälän mukaan, mikäli urakkasuoritus on tilaajasta aiheutuvasta syystä kokonaan tai osittain keskeytyksissä tai viivästynyt urakkasopimuksessa sovitusta valmistumisajankohdasta, taikka takuuaika on mainitusta syystä pidentynyt, tilaaja on velvollinen korvaamaan urakoitsijan osoittamat lisäkustannukset tai suorittamaan ennalta sovitun sopimussakon. Tilaajalla voi olla oikeus myös vedota ylimaiseen esteeseen samoin perustein kuin urakoitsijalla.